torstai 10. elokuuta 2017

Neil Gaiman: Hautausmaan poika

Neil Gaimanin Hautausmaan poika on jännittävä seikkailu, joka tarjoaa lukijalleen niin toimintaa kuin syvällisempääkin tarttumapintaa. Eikku on tavallinen maailmasta utelias poika, mutta hänen ja muun maailman välillä on hautausmaan aita, jota hän ei saisi ylittää. Eikku (kokonimeltään hautausmaan väen nimeämä Ei-Kukaan Owens) jäi nimittäin pienenä orvoksi, kun salaperäinen Jack murhasi hänen perheensä. Sattuman kaupalla hän pelastui, ja hänelle on myönnetty hautausmaan väen toimesta kunniakuolleen arvo suojellakseen häntä. Aaveet yrittävät järjestää Eikun elämästä mahdollisimman tavallisen – hän saa opetusta satoja vuosia sitten kuolleilta opettajilta, oppii lukemaan hautakiviä tavaamalla, leikkii pienenä menehtyneiden lasten kanssa, ja hänen huoltajanaan toimii arvoituksellinen Silas, joka ei ole sen enempää elävien kuin kuolleidenkaan joukossa. Hautausmaa suojelee Eikkua Jackilta, joka haluaa viimeistellä kesken jääneen työnsä, mutta se myös rajoittaa hänen kontaktiaan ulkomaailmaan ja saattaa hänet joskus kiperiinkin pinteisiin.

Hautausmaan poika on koukuttavaa luettavaa heti ensimmäisiltä sivuiltaan lähtien. Lukija pääsee seuraamaan, kuinka Eikku kasvaessaan joutuu kohtamaan ghouleja, huijareita ja muinaisia hirviöitä, mutta myös kysymyksiä omasta identiteetistään ja paikastaan maailmassa. Mikä on ihminen, joka on elävä, mutta pystyy kuitenkin liukumaan seinien läpi ja kummittelemaan koulukiusaajia? Kuka hän oli ennen kuin hänestä tuli Ei-Kukaan? Entä miksi Jack etsii häntä yhä? Esiin nousee myös ulkopuolisuus, jota Eikku kokee niin kotonaan hautausmaalla kuin ulkomaailmassakin. Kuinka saada ystäviä elävien joukosta, kun ei elä heidän parissaan eikä heidän tavallaan? Lopulta Eikun täytyy tehdä valinta kahden maailman välillä.

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Kalle Veirto: Ohut hauska kirja

Lukuvuosi lähenee loppuaan ja ysiluokkalaisilla pojilla on mielessään kunnon bileet kesän alkamisen kunniaksi. Ekku Närväsen ja Iiro-Matias Anderssonin vapauden tiellä on vain yksi este: kaunokirjan lukeminen ja siitä esitelmän pitäminen äidinkielen tunnilla.

Ongelmana on vain se, että pojat eivät välitä lukemisesta. He kuitenkin löytävät koulun vanhan kirjaston listalta sopivan kuuloisen kirjan, jonka ehkä jaksaisikin juuri ja juuri lukea. Ohut hauska kirja.

Kirjaa ei kuitenkaan löydy koululta eikä paikallisesta kirjastostakaan. Pojat eivät luovuta näin vähällä, vaan päättävät etsiä käsiinsä kirjan kirjoittaneen kirjailijan.

Eiköhän häneltä löydy kyseinen kirja luettavaksi. Etsintäoperaatiosta tulee vaiherikas ja kommelluksilta ei vältytä. Mutta miten käy vuosisadan bileiden?

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Laini Taylor: Karou, Savun tytär

Vaikka Laini Taylorin suomenkielisten kirjojen kansikuvat ovat (ainakin minun mielestäni) vähän typerät ja luotaantyöntävät, ei missään nimessä kannata jättää niitä lukematta! Karou, savun tytär ja Aika taistelun ja tähtivalon ovat Daughter of Smoke and Bone –nimisen trilogian kaksi ensimmäistä osaa. Valitettavasti kolmannen osan suomennosta on saatu odotella jo monta vuotta, ja se löytyy kirjastostakin ainoastaan englanniksi, nimellä Dreams of Gods and Monsters.


Kirjojen päähenkilö on 17-vuotias taideopiskelija Karou, joka asuu Prahassa, hengailee ystäviensä kanssa ug-kahviloissa, ja piirtää luonnoslehtiöihinsä mitä mielikuvituksellisimpia hirviöitä. Paitsi Karoulle ne eivät ole hänen mielikuvituksena tuottamia taikaolentoja, vaan ihan oikeasti olemassa. Niin kuin vaikka salaperäinen, oinaansarvinen toivomuskauppias Brimstone, jonka asioita Karou käy hoitamassa ja jonka puodissa asuu.


Karou on maaginen ja ihailtava päähenkilö, hänellä on sininen tukka, hän on kapinallinen ja persoonallinen, hänellä on oma salainen historiansa ja elämänsä, josta muut eivät tiedä mitään. Itse asiassa, hän ei itsekään tiedä kaikkea omasta taustastaan, vaan tarinan edetessä Karoulle itselleenkin alkaa pikkuhiljaa selkiytyä hänen oma elämäntarinansa. Karoun tarina on jännittävä ja tapahtumarikas, eikä rakkauttakaan kirjasta puutu. Tämä nuorille aikuisille suunnattu fantasiakirja on lukemisen arvoinen. Kun kaipaat jotain kevyttä hyvän mielen lukemista, älä tartu tähän kirjaan sellaisella hetkellä. Jos et pysty lukemaan lähes yötä päivää, älä tartu tähän kirjaan silloinkaan, sillä tämä on tosi koukuttava!

tiistai 24. tammikuuta 2017

Jennifer E. Smith: Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea

Hadley on 17-vuotias amerikkalaistyttö, jonka vanhemmat ovat eronneet ja isä on menossa uusiin naimisiin englantilaisnaisen kanssa. Hadley on kutsuttu häihin morsiusneidoksi, vaikka häntä ei voisi vähempää kiinnostaa koko häät. Hän toivoo, että lento Lontooseen peruuntuisi tai hän vaikka sairastuisi, jotta häät voisi jättää väliin hyvällä syyllä.

Hadleyn yrityksistä huolimatta hän päätyy lentokentälle ajoissa. Kentällä hän törmää sattumalta Englannista kotoisin olevaan Oliveriin, ja he päätyvät odottamaan lennon lähtöä yhdessä. Lentokoneessa he istuvat vierekkäin ja matka sujuu nopeasti. Hadley melkein unohtaa, että hän on matkalla isänsä ja tuntemattoman englantilaisnaisen häihin.

Saapuessaan Lontooseen Hadley ja Oliver päätyvät lentokentän tungoksessa erilleen toisistaan. Etsiessään Oliveria Hadley tajuaa, ettei hän edes tiedä Oliverin sukunimeä. Kuinka hänet voisi löytää miljoonakaupungista vain etunimen avulla, etenkin kun Hadleyn on kiiruhdettava isänsä häihin.
 
Kesken hääjuhlan Hadleyn mieleen yhtäkkiä palaa, että Oliverkin oli menossa häihin - ja jopa kaupunginosa, jossa häät pidetään. Hadleyn on pakko löytää Oliver ennen kuin hänen on palattava Yhdysvaltoihin. Kesken isänsä hääjuhlan hän ryntää Lontoon kaduille päämääränään löytää Oliver. Mutta miten käy, onnistuuko Hadley löytämään vieraasta kaupungista juuri sen kirkon, jossa Oliver sattuu olemaan?