perjantai 11. toukokuuta 2012

Lukupiiri Opuksen syksy 2012

Kesä ei ole vielä ehtinyt alkaakaan, mutta lukupiirin syksyn kokoontumisajat ovat jo selvillä. Ensimmäisen kerran lukupiiri kokoontuu keskiviikkona 12. syyskuuta, jolloin keskustellaan Colin Meloyn kirjasta Sysimetsä.
Seuraavat kokoontumiskerrat: 10. lokakuuta, 14. marraskuuta ja 19. joulukuuta.

Kokoontumispaikkana on aina pääkirjaston musiikkisali ja kokoontuminen alkaa kello 17.30.

Tervetuloa!

Lukupiirikirjana: Sarah Rees Brennanin Demonin merkitsemät

Demonin merkitsemät on irlantilaisen Sarah Rees Brennanin esikoisteos. Kirja on trilogian ensimmäinen osa ja ilmestynyt vuonna 2009, mutta muita osia ei ole suomennenttu.

Demonin merkitsemät kertoo veljeksistä, Nickistä ja Alanista, jotka ovat joutuneet tottumaan jatkuvaan paikkakunnalta toiselle muuttamiseen. Heidän perässään on maagijoukko johtajanaan Musta Arthur, joka haluaa Alanin hallussa olevan talismaanin. Eräänä iltana heidän ovelleen ilmestyvät sisarukset Mae ja Jamie, jotka tarvitsevat veljesten apua. sillä Jamiella on kolmannen asteen merkki. Se tarkoittaa sitä, että maagit ovat merkinneet hänet jo seuraavaksi uhrikseen demoneille. Auttaakseen sisaruksia Alan asettautuu hengenvaaraan ja Nickin on keskityttävä pelastamaan hänet.

Lukupiiriläiset pitivät kirjasta ja antoivat arvosanaksi 8. Kirja oli esikoiskirjaksi yllättävän hyvä eikä aihekaan tai hahmot tuntuneet loppuunkuluneilta. Eritoten kirjan loppuratkaisu oli vaikuttava.