lauantai 25. syyskuuta 2021

Aho, Elisabet: Helmi, salaperäinen tyttö (2020)


Ekaluokkalaisten Vapun ja Annikan lähellä on hylätty vanha päiväkoti, joka on molemmille tytöille tuttu niin päiväkotina kuin eskarinakin. Nyt talo on autio, ja päiväkodin lapset ovat muuttaneet uuteen päiväkotiin parin korttelin päähän. Sokkeloinen iso päiväkoti ja sen piha houkuttelee tyttöjä seikkailemaan iltapäivisin. Syyslomalla mummi tulee hoitamaan Helmiä ja isoveli Eetua, ja Helmi huomaa, että mummikin on käynyt lapsena samaa päiväkotia kuin hän ja Annika.

Eräänä päivänä tytöt löytävät pihan perältä, kasvillisuuden peitosta vanhan leikkimökin, jossa on astioita, pieni sohva ja peitto sekä omenoita.

"Tytöt astuivat varovasti keskemmälle mökkiä. Annika kurkisti astiakkaappiin. Kaapissa oli syvä lautanen, lusikka ja muki. Kaapin alla oli kolhiintunut pesuvati. -Kuule, täällä leikkimökissä oli ennen nuken astiat. Mutta tuo on ihan tavallinen lautanen, Vappu osoitti sinikuvioista lautasta astiakaapissa. -Nuken astiat on viety uuteen päiväkotiin, Annika mietti. Vappu tutki vielä kaappia. -Hei, täällä on kaurahiutaleita. Ja jokin purkki, avaanko? -Avaa vaan. Vappu kiersi purkin auki ja kurkisti sisälle. -Pähkinöitä ja rusinoita! Katso, hyllyllä on omenoita. ne on poimittu tuolta maasta. -Joku on ollut täällä retkellä! Annika huudahti. "

Asuuko leikkimökissä joku?

Vappu ja Annika pääsevät kellarin kautta sisälle päiväkotiin ja kohtaavat siellä salaperäisen Helmin. Tytön hiukset ovat takkuiset ja kapeissa kasvoissa risteilee likajuovia. Mustan hupparin hihansuut roikkuvat rispaantuneina. Helmi onkin tytöille pienoinen arvoitus, miksi hän piileskelee päiväkodissa?

Päiväkodissa tuntuu tapahtuvan autiotaloksi omituisen paljon asioita: siellä kuuluu pianonsoittoa, laulua ja astioiden kilinää. Helmi näyttää tytöille eräänä päivänä salin ovella jotain jännittävää: salissa näyttää istuvan valtavan paljon lapsia laulamassa opettajan säestyksellä, mutta he eivät näytä näkevän tyttöjä.

Mistä oikein on kysymys?

Yhtäkkiä Helmi joutuu päiväkodissa ollessaan todelliseen vaaraan, mutta pahaksi onneksi on syysloma ja Annikakin on lomamatkalla. Vapun mummikaan ei usko, että Helmi on totta. Ehtiikö Vapun isoveli Eetu ajoissa apuun?