sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Liitsola, Hilkka: Kajo, Kuunvalo ja Kolmikolkka

Hauska merirosvoseikkailu!

Korkeamuurin orpokodissa eletään turvallisessa ja suojatussa ympäristössä. Johtaja Kuunvalo pitää orvot tiukassa järjestyksessä. Kajo on orpokodin kasvatti, asunut siellä koko ikänsä. Hän ei viihdy muurien kätköissä, vaan kaipaa jotain muuta. Kajon suurin haave on paeta ja joutua sitten merirosvojen kaappaamaksi. Öisin hän hiipii piirtämään karttaa, joka mahdollistaisi paon.

Menneinä vuosina käytiin merirosvosotia. Ja edelleen merirosvojen mainitseminenkin herättää pelkoa. Eräänä päivän lehdessä kerrotaan mustalippuhavainnosta Pääsaaren vesillä. Se saa johtaja Kuunvalon levottomaksi ja pois tolaltaan. Johtajan tarkkaavaisuus herpaantuu ja Kajolle tarjoutuu tilaisuus kadota. Kajo tarttuu siihen ja pakenee. Hänen toiveensa toteutuu viimein.

Kajo löytää merirosvot tai oikeastaan merirosvot löytävät hänet. Hän astuu merirosvojen ansaan ja tulee siepatuksi mukaan heidän laivalleen, jonka mastossa todella liehuu musta lippu. Mutta jokin Kajon ulkonäössä herättää huomiota. Hänen hiuksensa ja silmänsä saavat jokaisen kavahtamaan. Jopa laivan kapteeni Kolmikolkan. Kajo ei osaa vastata tiukkoihin kysymyksiin syntyperästään. Ketkä ovat hänen vanhempansa? Mistä hän on kotoisin? Kuka hän todella on?

Merirosvolaiva seilaa ulapalle mukanaan Kajo, joka ei tiedä, onko hän merirosvojen vanki vai mahdollisesti yksi heistä. Varmaa on vain se, että seikkailut odottavat häntä!

Tihinen, Mimmu: Toivottavasti huomenna sataa (2018) selkokirja

Leo on ensimmäistä kertaa elämässään maalla, koska hänen äitinsä vuokrasi sieltä kesäksi mökin. Edellisinä kesinä Leo on joutunut olemaan hoidettavana sairaalassa sydänvian sekä autokolarissa loukkaantumisen takia.

Se oli ikävää aikaa, ja nyt maalla on melkein yhtä ikävää, koska Leo ei keksi mitään tekemistä. Maalla voi vain retkeillä, uida tai ajaa polkupyörällä. Eikä ketään kavereita missään. Leolla on nimittäin salaisuus: s. 5-9

Eräänä päivänä mökille saapuu naapurin Ella, reipas ja sirpakka maalaistyttö, joka tekee kesätöinään vuokramökkien saunanlämmitystä, mansikanpoimintaa ynnä muita arkisia askareita.

Ella pyytää Leoa mukaansa pyöräretkelle Oravaniemeen, upealle näköalakukkulalle 5 km päähän, jos on kaunis ilma.

Leo alkaa toivoa, että toivottavasti huomenna ja joka päivä sataisi! Miten hän voisi tunnustaa Ellalle, ettei osaa ajaa polkupyörällä eikä uida?

lauantai 21. marraskuuta 2020


 

Mikki Lish & Kelly Ngai: Taikuuden talo (2020) 

 

Taikuuden talo on fantasiasarjan 1. osa.

Noin kymmenvuotiaat sisarukset Hedy ja Spencer pääsevät joululomalle pariksi viikoksi isoisä Johnin taloon. Loma ilman kännyköitä ja nettiä tuntuu aluksi tylsältä, mutta loma saakin huiman jännittäviä käänteitä. Isoisä on nimittäin entinen taikuri, ja talo on pullollaan taikaesineitä, joihin ei missään nimessä saa koskea.

Tuskin lapset ovat päässeet taloon, kun outoja alkaa tapahtua, lattia liikkuu itsekseen, esineitä katoaa ja valokuviin ilmestyy tekstiä. Lapsia alkaa kiinnostaa, mitä salaperäisesti kadonneelle isoäiti Roselle oikein on tapahtunut, mitä isoisä oikein salailee?

Pikkuveli Spenceriä taikurin talo hiukan pelottaa, mutta reipas Hedy alkaa jo ensimmäisenä iltana tutkia taloa. Eräässä huoneessa olevaan pölyiseen valokuvan ilmestyy tekstiä näkymättömän sormen piirtämänä: "Etsi minut!"

Apunaan puhuva hirvenpää ja myöskin puhuva karhuntalja ja vastassaan pahantahtoiset korpit ja kiukkuiset kivipatsaat - muusta puhumattakaan – Hedy ja Spencer lähtevät selvittämään talon salaisuuksia. Saavatko he totuuden selville?

keskiviikko 18. marraskuuta 2020





 Sanna Isto: Sirpale 2020 

Lukioikäinen Minja asuu suomalais -saksalaisessa perheessä Berliinissä komeassa vanhassa kivitalossa, joka kätkee sisäänsä salaisuuden.

Kolme kesälomaviikkoa helteisessä Berliinissä koiravahtina, kun muu perhe lähtee matkoille mummolaan Suomeen: mikä ihana vapaus! Mutta Minjan unelmaloma ei ehdi edes kunnolla alkaa, kun kohtalo jo ottaa ohjat käsiinsä: s. 14–15 ”Siitä oli jo monta vuotta - - -, ja silloin se tapahtui”.

Patterin kolosta, lattialistan alta löytynyt vanha kahvikupinkorva tempaisee Minjan toiseen aikaan ja

berliiniläisen kotitalon hurjaan historiaan. Huoneet pysyvät samoina, vaikka kaikki muu on

toisin. Välillä Minja epäilee, että asunnossa kummittelee.

 Naapurin rouva Birken antamasta vanhasta pohjakartasta selviää, että Minjan perheen koti on ollut ennen paljon suurempi, peräti 13 huoneen asunto.

Helteet, huvitukset ja ihana kokkaamista rakastava Luca nykyajassa saavat odottaa, kun Minja uppoutuu

asunnossa 1930-luvulla eläneen perheen tarinaan. Perheen elämään liittyy murheellinen mysteeri, josta

Minja saa vähitellen vihiä.

Miksi perheen tytär Rosa on lukittuna huoneeseensa? Voisiko Minja vielä auttaa häntä, ja jos voisi, mikä

kaikki muuttuisi? Miten nykyajan naapurissa asuva yksinäinen äreä vanha rouva - jota tytöt kutsuvat Yrmyksi. mahtaa liittyä tähän kaikkeen?

perjantai 24. heinäkuuta 2020

Salla Simukka: Lukitut

Viisikymmentä nuorta suljetaan vankilaan rikoksista, jotka heidän on arvioitu tekevän aikuisena. Vankilan säännöt ovat tiukat ja pienistäkin rikkeistä rangaistaan. Nuorilla on mahdollisuus vapautua vain, jos he keksivät ennen 18-vuotispäiväänsä, minkä rikoksen takia heidät on vangittu.

Tässä ahmittavassa jännärissä seurataan vankilaelämää viiden päähenkilön kautta. Yksi heistä kirjoittaa runoja selviytyäkseen, toinen on vankilassa yhdessä seurustelukumppaninsa kanssa, joku puolestaan yrittää hakkeroida vankilan järjestelmää pakokeinon löytääkseen. Jo heti kirjan alussa kuitenkin paljastetaan, että joku päähenkilöistä kuolee. Lue, niin tiedät, mitä kauheaa modernin vankilan seinien sisällä tapahtuu!


torstai 23. heinäkuuta 2020

Heidi Silvan: Lava kutsuu, Tippi!



Tippin paras kaveri on muuttanut pois, ja Tippi on jäänyt hieman yksinäiseksi. Uusia kavereita löytääkseen hän päättää rohkaistua ja liittyä näytelmäkerhoon.

Kavereiden saaminen ei olekaan ihan helppoa, sillä kilpailu rooleista on kova. Pääseeköhän Tippi näyttämään kykynsä? Ovatko kerhokaverit tahallaan ilkeitä vai uskaltaisiko heihin luottaa?

Kerhon vetäjä Astrid ohjaa nuorille teatterilaisille sirkuspellenäytelmän, joka sisältää useita pieniä numeroita sekä suuren loppuhuipennuksen. Ensi-ilta jännittää koko ryhmää: onnistuvatko he naurattamaan yleisöä? Mitä jos jotain odottamatonta tapahtuu kesken kaiken?

Jos olet joskus miettinyt uuden harrastuksen aloittamista, tämä kirja sopii juuri sinulle. Ties vaikka kokisit teatterikärpäsen puraisun! Tippin seikkailuista kertoo myös jatko-osa Rooli päällä, Tippi!





Elina Rouhiainen: Muistojenlukija

Elina Rouhiainen: Muistojenlukija 

Muistojenlukija aloittaa fantasiaa ja maagista realismia sekoittelevan Väki-sarjan, jossa seikkaillaan nykypäivän Helsingissä. Kiuru on 16-vuotias tyttö, jolla on erikoinen kyky: hän pystyy näkemään ihmisten muistoja ja varastamaan niitä. Kiuru on myös kovin kiinnostunut omista juuristaan. Hänen äitinsä on romani, joka on hylännyt perheensä ja kulttuurinsa mennessään naimisiin Kiurun isän kanssa. 

Kiurun äiti ei haluaisi, että tyttö vaalisi romaniperintöä lainkaan, mutta isoäitiään Kiuru saa tavata. Kun isoäiti kuolee, Kiuru alkaa nähdä erikoisia unia henkilöstä, jolla vaikuttaa olevan samankaltaisia kykyjä kuin hänellä itsellään. 

Kuin sattumalta Kiuru törmää hänen uniaan häirinneeseen henkilöön ja tämän ystäviin. Kiurun uudet tuttavat ovat paperittomia siirtolaisia, ja Kiuru samaistuu heidän asemaansa; onhan hänellä itselläänkin ollut melkein koko ikänsä tunne, ettei kuulu selkeästi oikein mihinkään. Lisäksi heitä yhdistää muistojen ja tunteiden lukemisen kyky. Mutta ystävystyessään autiota taloa asuttaviin siirtolaisiin Kiuru ottaa riskin. Mitä paremmin Kiuru oppii tuntemaan uudet ystävänsä, sitä ristiriitaisemmaksi hänen suhtautumisensa käy: he joutuvat varastamaan ihmisiltä saadakseen jonkinlaista elantoa. Toinen ongelma on, että joku vaikuttaa olevan erikoisia kykyjä omaavan joukon perässä. Pian Kiuru joutuu pakenemaan henkensä edestä. 

Jos olet lukenut Elina Rouhiaisen Susiraja-kirjoja, niin tämä sarja kannattaa myös ehdottomasti lukaista! Kolme osaa: Muistojenlukija, Aistienvartija ja Unienpunoja.

maanantai 20. heinäkuuta 2020

Tolonen, Tuutikki :Agnes ja unien avain


Tolonen, Tuutikki: Agnes ja unien avain (2020)
Kun 11-vuotias Agnes näkee hautakivessä oudon tekstin ”Agnes Margaretha, s. 2.8. ja k. 3.8. 1938”, arvoitus ei jätä häntä rauhaan. Kaikki alkaa sinä päivänä, kun Agnes ulkoiluttaa naapurin Ossi-koiraa ja avaa hautausmaan portin. Hän on juuri muuttanut tylsääkin tylsempään Harmalan pikkukaupunkiin ja jättänyt taakseen pääkaupungin vanhat kaverit. Äiti ja isä ovat eronneet ja äiti saanut töitä paikallislehden toimittajana. Agnes tutustuu äidin pomon poikaan Pullaan (oikeasti Pontus) ja heistä tulee hyvät ystävät. Pullaa kiusataan koulussa, mutta sanavalmis ja rohkea Agnes sanoo kiusaajille suorat sanat.


 Outo tapahtumasarja nappaa kuitenkin Agnesin mukaansa ja hänen elämänsä muuttuu jännittävämmäksi kuin koskaan. Hautakiven teksti nostaa Agnesin karvat pystyyn, sillä vauvan nimi ja syntymäpäivä ovat samat kuin Agneksella. Pian hän alkaa myös nähdä unia vanhanaikaisesti pukeutuneesta tytöstä, joka kätkee puutarhaan avaimen. Kun sama puutarha oikeasti löytyy vanhan Piiloniemen Rauhalan huvilasta, on Agnesin pakko löytää avain. Mihin lukkoon avain sopii?

Agnes ja Pulla selvittelevät outojen unien ja vanhan huvilan arvoitusta arkistojen avulla. Yllättäen tiedot kiertyvät jännittävästi Agnesin omaan sukuhistoriaan. Arvoitus alkaa vihdoin ratketa, kun lapset vierailevat kotiseutumuseon näyttelyssä...

 Suositun Mörkövahti-sarjan kirjoittajan uusi mysteeriromaani alakoululaisille, vrt. Maria Gripe! Sarjan aloitusosan käännösoikeudet myytiin ja 4 maahan ennen ilmestymistä.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2020

Magdalena Hai: Kuolleiden kirja – paluu Uhriniituntakaiseen (2020) novelleja

Teemu muisti yhä, miltä kirjan pinta oli tuntunut hänen sormissaan: vähän kihelmöivältä ja nihkeältä. Hän oli kuullut aikuisten puhuvan kirjasta - kun luulivat, ettei Teemu kuule – että kirja on noidan käsikirja, täynnä kauheita loitsuja ja kirouksia ja tehty hirtetyn miehen nahasta. Ja nyt se oli avattu, sitä ei koskaan avattu.


Kuolleiden kirja oli ollut Teemun äidillä iät ja ajat, sillä äiti oli tutkinut uskontotieteiden väitöskirjaansa varten kirjan mustia kirjoituksia. Hänellä oli työhuoneessaan tosi outoja tavaroita ja kasapäin kirjoja, joista pari suurinta oli lasivitriinissä. Siksi, etteivät ne söisi muita kirjoja kitaansa, oli äiti vitsaillut. Äiti oli kerran kuitenkin vihastunut kovasti, kun Teemu oli avannut kaikkein suurimman kirjan. Ja nyt se kirja oli auki - ja äiti poissa. Teemu oli nähnyt miten pelottava olio, nahkapiru oli noussut kirjasta kuin vedestä ja siepannut äidin. Kukaan ei tietenkään häntä usko...

Kirja oli nimittäin alkanut vähitellen vainota Teemua, alkanut kuiskia hänelle ja tullut hänen uniinsa painajaisina.  Alkanut vaatia asioita, tarkemmin sanoen, uhreja. Ja nyt se olio oli taas noussut ulos kirjasta ja halusi hänet, Teemun kitaansa.
Kuka heitä auttaa ja mikä Kuolleiden kirja on? Ovatko tarinat mustista tontuista, päättömistä hirvimiehistä ja aavebussista vain kaupunkitarinoita?
Jännittävä ja hauska tarinakokoelma sopii isommille nuorille.

Tuula Kallioniemi: Verkot



Sinitukkainen Sere on aloittamassa 6. luokkaa. Hän on kiusannut luokkakavereitaan ja varsinkin Näätää, koko alakoulun ajan. Nyt on edessä kaksi vaihtoehtoa: siirtyminen perhekotiin tai kotikaupungin uuteen lähiökouluun. Sere valitsee lopulta pikkukoulun maalla, koska pääsee saman tien asumaan isovaarin mökille.

Uudessa koulussa Sere joutuu heti hankauksiin luokan kingin Unton ja Unton jengin kanssa. Sana kiirii pian perässä entisestä koulusta, jossa Sere oli iso kiho. Nyt häntä pidetään vaan leuhkana ja outona tyyppinä. Uusi oppilas sekoittaa kaveriporukat, ja ristiriitatilanteita syntyy.

Sere saa myös  pian itse tuntea nahoissaan, miltä tuntuu olla kiusattu ja pilkan kohde. 
Verkkojen laskeminen ja nostaminen isovaarin kanssa ovat Serelle parasta terapiaa maalla. Isovaari on läsnä, hän ei vanhempien tavoin hössötä ja arvostele. Juuri kun Sere luuli saaneensa parhaan ystävän luokkakaveristaan Luisasta, isovaarin ikkuna tuhritaan illalla kananmunilla.
Saako Sere ikkunan sotkijan selville ja pääseekö hän eroon kiusaamiskierteestään?

perjantai 5. kesäkuuta 2020

Sarah J. Maas : Throne of glass - Lasipalatsi

Upea kirja fantasian ystäville, sopii hiukan isommille nuorille. Salamurhaaja Celaena Sardothien pääsee palatsiin kilpailemaan paikasta Kuninkaan Miekkana muita varkaita ja sotilaita vastaan. Palatsissa kilpailijoita alkaa kuitenkin kuolemaan ja muinaiset mahtimerkit ilmestyvät Celaenan elämään. Onko kaikki vain sattumaa?

Kristina Ohlsson: Zombikuume


Outo muukalainen ilmaantuu Eldsalaan keskellä yötä. Näin hiostavaa kesää 12-vuotias Herbert ei muista ikinä kokeneensa, ampiaisia pörrää joka paikassa.
Sitten ihmisiä alkaa sairastua erikoisesti. He raapivat kovassa kuumeessa itseään koko ajan, heidän silmänsä punoittavat kalpeissa kasvoissa ja he laahustavat illalla ja yöllä kasvot verisinä pitkin katuja pelottelemassa ihmisiä. Onko kuumeen salaisuus ampiaisissa, joista osa näyttää erilaisilta?
Herbertillä ja hänen ystävällään Sallylla on pahoja aavistuksia. Jotain kauheaa on tekeillä, kun pureskeltuja, kuolleita eläimiä alkaa löytyä kylän pihoilta ja teiden varsilta. Yhdessä nuoret hakeutuvat salaiseen lymypaikkaansa vanhaan tuulimyllyyn, jossa he ovat turvassa niin eläviltä kuin kuolleiltakin. Vai ovatko?
Miksi sairastuneet välttelevät vanhaa tuulimyllyä kauhun vallassa ja kuka outo muukalainen herra Alexander oikein on?