torstai 11. lokakuuta 2012

Lukupiirin lokakuun kirjana: Damian Dibbenin Historian vartijat

Lokakuussa lukupiiriläiset lukivat englantilaisen Damian Dibbenin fantasiakirjan Historian vartijat. myrsky nousee.

Lontoolainen Jake Djones tempautuu heti kirjan alussa seikkailuun, kun Historian vartijat-niminen järjestö sieppaa hänet. Järjestö ei kuitenkaan halua hänelle pahaa, vaan Jakelle selviää, että hänen vanhempansa ovat entisiä Historian vartijoita, ihmisiä joilla on kyky matkustaa ajassa taaksepäin ja joiden tehtävänä on puolustaa historiaa. Vanhemmat ovat matkustaneet 1500-luvun Italiaan etsimään kolme vuotta aiemmin kadonnutta poikaansa. Jakelle selviää, että myös hän on perinyt kyvyn matkustaa ajassa taaksepäin. Jake lähtee vanhempiensa perään...

Lukupiiriläiset pitivät kirjaa melko onnistuneena. Päähenkilö oli ensinäkemältä tyypillinen tavis, josta kuitenkin paljastuu kykyjä ja joka tiukan paikan tullen pystyy uhkarohkeisiin tekoihin. Kirjassa oli paljon entuudestaan tuttuja piirteitä, suorastaan kliseitä, mutta joitakin omaperäisiä asioita oli onneksi mukana. Lukupiiriläiset jäivät kaipaamaan hahmoihin syvyyttä, nyt pääpaino oli toiminnassa.

Kirjan jatko-osa, Circus Maximus, on jo ilmestynyt englanniksi. Lukupiiriläiset aikoivat lukea myös jatko-osan.

Marraskuun lukupiiri

Nuorten lukupiiri kokoontuu marraskuussa keskustelemaan Magdalena Hain tieteiskirjasta Kerjäläisprinsessa. Kyseessä on ensimmäinen suomalainen nuorille suunnattu steampunk-suuntausta edustava kirja.

Kokoontuminen on keskiviikkona 14. marraskuuta pääkirjaston musiikkisalissa ja alkaa 17.30.

Tervetuloa!